Haukkana olen seuraillut pihan pionien ja iristen kasvua ja kukkimista. Ajankohta taitaa olla ihan täydellinen häitä varten, mutta luonnonvoimat voivat olla aikamoinen haaste. Nythän on ollut niin lämmin alkuun, että taitavat kukkia ehkä aavistuksen etuajassa. Mutta se suurin yhyy-aihe on sade. Viimeisten päivien ja viikkojen rankkasateet ovat tehneet tehtävänsä. Sade on painanut raskaat nuput ja kukat melkein maata vasten ja möyhentäneet kukat muusiksi.
No, tämä oli tavallaan odotettavissa. Ainakin nyt pitää osata varautua ensi vuodelle siihen, ettei kotipihalla välttämättä ole kukkia häiden aikaan. Sitten pitää tehdä vain plan B. Olisi ollut vain niin ihana voida ihastella noita kaunottaria vielä tänä kesänä. Sovitaanko niin, että tänä kesänä sataa sitten ensi kesäkuunkin puolesta? Jooko?
Toivotaan, että ensi kesänä pionit eivät kärsisi rankkasateista vaan saisitte hääkukat omalta pihaltanne! :)
VastaaPoistaPeukut pystyssä!
Poista