Oma haastis uudessa Häät-lehdessä ja iso oivallus

Iiik, iik ja iik! No nyt se tuli ulos, nimittäin uusin Häät-lehti! Kun aikoinaan vinkkasin lehden päätoimittajalle, että kannattaisi kenties tehdä joskus juttua toista kertaa avioituvista, kun tätä porukkaa on aikamoisen paljon, en osannut arvata päätyväni itse juttuun mukaan. Vielä kokosivun kuvallakin. Vielä siinä kohtaa uskalsin vähän sivulauseessa mainita, että saattoi käydä sellainen juttu, että pistin oman hääbloginkin pystyyn ja olen vielä ihan hirveän varovainen ja arka sen kanssa, sekä vielä toistaiseksi pysyttelen hipihiljaa siitä. En ole kertonut kuin aivan muutamalle ystävällekään näistä aikeista.

No nyt ei auta kyllä hyssytellä enää, kun sitä ihan kirjaimellisesti tuli lävähdettyä hääkaapista ulos! Duunin kautta tulee nähtyä yhä enemmän ja enemmän toista tai kolmatta kertaa avioituvia ihmisiä ja tunnistan meitä kaikkia yhdistävät asiat. Kaikki ovat hirveän jännittyneitä, epävarmoja ja suhtautuvat häihin puolinegatiivisella, mutta silti toiveikkaan innostuneella asenteella. Jokainen varmasti, ihan aikuisten oikeasti, tahtoisi ja ajattelee, että avioituu vain kerran elämässään. Jos homma ei mennytkään putkeen, niin toki silloin toivoo, että seuraava kerta on se viimeinen. Se oikea.

Nostan isosti hattua niille, jotka kykenevät lähtemään tähän vielä kolmatta tai neljättä kertaa. Oma pää ei varmaan siihen enää pystyisi. Tai no, parasta olla sanomatta ei koskaan. Tähän mennessä olen joutunut syömään sanani kaikesta, mihin olen tuon lausahduksen liittänyt.

Haastattelu nosti hurjan määrän pohdintoja avioliitosta, ja mikä siinä itselle merkitsee. (Kirjoitin siitä aiemmin täällä.) Nyttemmin ajatus on kiteytynyt riemulliseksi oivallukseksi siitä, että mikään ei enää sido, mitään perinteitä ei tarvitse noudattaa (jollei halua), eikä kukaan, oikeasti kukaan, odota sinulta mitään kakkoskierroksella. Voi tehdä aivan mitä tahansa. Mitä ikinä sattuukin huvittamaan tai tuntumaan kivalta.

Kun hääkutsu joskus kolahtaa läheisten postilootaan, niin se luultavasti on valtaosalle iloinen yllätys, mutta odotuksia siihen ei edelleenkään kukaan liitä. Myönnän, että pidin ekalla kiekalla vähän turhan paljon perinteistä kiinni, enkä sanonut niin tiukasti vastaan, kun vanhemmat tahtoivat jotain sellaista sekaan, josta ei itse välittänyt. Nyt maksumiehenä ollaan ihan itse, kukaan ei tule sanelemaan, mitä pitäisi tehdä, mitä odotetaan sinun tekevän tai hokevan sitä "kyllähän se nyt vähän kuuluisi asiaan". Pffft, sanon minä.

Voin tehdä ihan mitä vaan. Ihan. Mitä. Vaan.