Budjetti kaataa haaveet

Olen viime aikoina seuraillut ja jonkin verran myös osallistunut facebookin hääryhmien keskusteluihin, ja niistä innostuneena avasin arkana Häät.fi:n häälaskurit. Ajattelin vähän hahmotella vain jonkinlaista karkeaa runkoa, mitä voisi suurinpiirtein mennä mihinkin, niin osaisi paremmin suhtautua siihen, mihin on rahkeita.

Aluksi täyttöjutut tuntuivat mukavilta - vihdoin teen jotain konkreettista näiden haaveiden suhteen! Kun välisummat alkoivat raksuttaa, havahduin siihen, että en saa todennäköisesti edes puoliakaan siitä, mitä olin mielestäni ajatellut vaatimattomiksi unelmiksi.

Huokaisin pahaa mieltäni näihin fb-ryhmiin ja sain paljon myötätuntoa ja kaikenlaisia vinkkejä, miten voisi pitää pienen budjetin häät. Ehkä olen kiittämätön, mutta tuntuu, että valtaosa ohjeistajista vain valutti suolaa haavoihin. Monen näkökulmasta pieni budjetti oli sellainen, johon minulla ei ole mitään mahdollisuuksia. Se käytettävä pelimerkkien kasa on nimittäin aivan olematon. Tekisi mieli itkeä.

Tunnen jo nyt mielipahaa Jyrkin puolesta. Hänelle juhlat olisivat ensimmäiset, toivon mukaan ainutkertaiset, ja haluaisin, että hän saisi niin mahtavan päivän kuin vain mahdollista. Itse olen valmis supistamaan ja tekemään kompromisseja lähes kaikessa, ainoastaan puvusta en neuvottele. Uskon ihan vakaasti, että melkein olemattomallakin budjetilla saa hyvät ja mahtavat juhlat, kunhan vain jaksaa etsiä oikeat vaihtoehdot ja tavat.

Vuosien takaa opittua häistä - puvun ja kuvausten merkitys

Jos jotain olen ymmärtänyt häistä ja niiden merkityksestä, että panostaa niihin asioihin, joille on itselle merkitystä ja jättää vähemmän merkitykselliset huomiotta tai jopa skippaa ne kokonaan. Minulle tärkeät asiat ovat puku, sormus ja kuvat. Sormus on jo löytynyt, joten sitä ei tarvitse miettiä, mutta muut ovatkin sitten huutomerkkeinä vastassa.

Hääkuvien olisi tarkoitus kestää katseen kelpoisena koko elämän ajan, joten olisi suotavaa, että niitä voisi katsoa hyvällä mielellä. Olen nähnyt aivan riittämiin hyvillä kameroilla otettuja "lahjakkaiden" tuttujen ja sukulaisten kuvia, joissa morsiuspari katsoo eri suuntiin, toinen ei ole lainkaan läsnä kuvassa, morsiamen valkoinen puku on polttanut kuvan puhki tai yleisfiilis muistuttaa vain pokkariräpsyä. Ei, sitä minä en halua. Mieluummin maksan hyvistä kuvista, joita ei tarvitse hävetä.

En raaskinut ensimmäisissä häissä ostaa sitä hääpukua, johon rakastuin, koska se oli minusta vähän arvokas. Vain yhden päivän takia! Niin, yhden päivän, mutta ei VAIN yhden päivän. Valitsin "ihan kivan" puvun, jota olen katunut vuosikausia sen jälkeen. Juhlat menivät siinäkin mainiosti, mutta katumus tuli myöhemmin. Hääkuvat olivat yli kaksitoista vuotta piilossa, tungettuna näkymättömään paikkaan kirjahyllyn perukoille, koska joka vilkaisu väärään pukuun muistutti siitä, ettei tämä ollut se, johon rakastuin. Joka kerta katse hääkuvaan otti niin paljon päähän, ettei niitä halunnut nähdä silmissäänkään.

En halua kokea samaa enää uudelleen. Haluan sellaisen puvun, jossa voi tuntea itsensä ihanaksi - tämän kokoisena, tämän mallisena ja ikäisenä. Tuntea itsensä kauniiksi ja nähdä myöhemmin sen saman kuvista. Kuvista, joita ei tarvitse piilottaa katseilta suojaan, vaan voi tuntea lämpimän tunteen sisällään, pienen muiston siitä päivästä.

Mitä siis suunnitelmissa?

Ystävällisissä ohjeissa neuvottiin jättämään bändi ja ohjelma pois, vuokramaan seurantalo ja tekemään itse ruoat. Puvunkin voisi saada netistä tai kirpparilta, äidin vanhan tai joltain sukulaiselta, kukat luonnosta, hiukset ja meikin voi tehdä itse. Hääyön voisi viettää kotona ja matkallekin voisi lähteä myöhemmin. Kirppareilta voisi löytää koristeet ja muun sellaisen.

Alan kuulostaa katkeralta akalta, kun kommentoin näihin. Talkootyötä on ehdotettu ja että tehtäisiin kaikki itse. Mitä olen hääkirppareita vilkuillut, niin vastassa on vain ollut kaikkea sellaista, mistä en pidä ja mikä ei yhtään kuvasta meitä. Pompomeja, juuttiliinoja, muovitimantteja ja  huiskutuskeppejä. Eiiih. Ei Ei Ei. Vastarannankiiski puolestaan sanoo, että en ole menossa häiden takia naimisiin. Olen menossa tuon miehen ja meidän parisuhteen vuoksi naimisiin.

Häämatka ei ole ollut missään vaiheessa suunnitelmissa, kun olen tiennyt jo alusta saakka, ettei sellaiseen ole mahdollisuutta. Äitini ei pysty taloudellisesti auttamaan millään tavoin järjestelyissä, en usko, että toiseltakaan puolelta tulee mitään. Lainaa en tahdo häiden vuoksi ottaa, ja yrittäjinä tehdään niin pitkiä päiviä, että itse tekeminen tulee kalliiksi, kun se on heti pois asiakkaiden hommista = pois siitä, mitä on mahdollisuus saada käteen ja säästöön. En myöskään ole yhtään askarteluihminen, joten en usko, että lopputuloksesta tulisi lainkaan salonkikelpoista ja homma menisi kalliiksi jo materiaalien ja siihen tuhrattujen itkuisten tuntien jälkeen.

Näyttää siis siltä, että täytyy asennoitua tekemään itse oma hääpuku, vaikka olinkin toivonut toisin. Voisin myös tehdä Jyrkille liivin ja plastronin/krakan, jos se on hänen sulhoutensa mieleen. Se olisi budjettiystävällisin vaihtoehto, vaikka tarkoittaakin yötöitä. Omia hommia kun ei työaikana tehdä, piste. Silloin ei kuitenkaan tarvitsisi tehdä kompromissia puvun suhteen.

Talossa kun on tuo graafisen alan ammattilainen, olin pohtinut, josko herra voisi tehdä kutsut ja muun sellaisen materiaalin, ja hoitaa niiden painojutut omien suhteidensa kautta. Samoin musiikin suhteen hänellä on tiukkoja mielipiteitä, joten delegoin mielelläni sen tähän suuntaan. Homman nimi on mitä todennäköisimmin spotify ja vanhat kunnon CD-levyt.

En näe tarvetta Save The Date -korteille, kihlajaiskuville, hääkimpulle, sukkanauhalle, enkä hääautollekaan. Vierasmääräksi maksimissaan 30-40 henkeä olisi se minun kattoni, mielellään vaikka vain ihan ydinperheen kanssa.

Kuulostan ihan kaksisuuntaiselta vouhkaajalta varmastikin, mutta tilin suhteen vilkaiseminen ja toisella silmällä kurkkaaminen häälaskureihin saa palan nousemaan kurkkuun. Huh.

Mutta eiköhän tästäkin selvitä ja löydetä se sopiva, oikea tie onneen.