sunnuntai 28. elokuuta 2016

Kotikuulumisia hääsuunnittelujen välistä

Nyt kun on juhlapaikka taas kunnossa, voi keskittyä hetkeksi muuhun elämään. Vähän aikaa tässä on taas menty periaatteella "läpsystä vaihto"- duunien kanssa, ja minulla on alkanut seinät kaatua päälle kotona, kun tämä kierrätyskeskusmoodi ei vain pääse selviämään. Tiedätkö, kun muu elämä on kaaosta, kaipaisi edes vaikka säilykepurkkeja nätisti järjestettynä keittiön kaappiin, että edes joku osa elämästä olisi järjestyksessä?

Ikkunalla on sentään vähän tyynempää menoa

Nyt päätettiin, että myydään ne vanhan polven huonekalut pois, joita ei haluta itse pitää ja ollaan kasattukin ne sopivasti olohuoneeseen. Olohuone on kyllä sanana nyt ihan pohjanoteeraus. Lajittelukeskus tai keskusvarasto lienee ilmauksena osuvampi. Jotenkin hullua, että asutaan isossa talossa, mutta sen jälkeen, kun sai rempattua työhuoneen kuntoon, ollaan vietetty aikaa lähinnä siellä melkein opiskelijakämpän tyyliin.

Vihaan, vihaan, vihaan. Liukuovet, ette ole enää tervetulleita.
Huomaa työhuoneen seinien pinttymät. Eikun maalaamaan!
Uusi maalipinta, näyttää NIIIIIN paljon paremmalta!
Vielä puuttuu taulut seiniltä ja osa laatikostoista, mutta tämähän alkaa olla jo ihan työkelpoinen!

Joitain pieniä edistysaskeleita Oma koti -projektin kanssa on kuitenkin tehty. Yläkertaan oli rakennettu isot ja pimentävät vaatekaapit, joissa oli ah, niin ihanat liukuovikaapit. Vihaan liukuovia. Olenko sanonut sen? No nyt sanon sen vielä, ne ovat ihan saatanasta! Karmeat keksinnöt. Jumiutuvat, kirskuvat, kiskoiltaan menevät ovet. Argh!

No nyt niitä ei ole enää.

Saatiin sen verran parisuhteen laatuaikaa hyppysiin, että otettiin yksi viikonloppu, kun purettiin kaapit pois, ja saatiin tilalle valoisa ja mukavan iso tila. Ihan oikea huone, eikä mikään sokkeloinen loukko. Ullakolle vanhemmat olivat hylänneet huikean, umpipuisen art deco-tyylisen vaatekaapin, joka sai uuden elämän Jyrkin vaatteiden varjelijana. En käsitä, miten noin hieno huonekalu on vain hylätty?

Eikö ole kaunis vaatekaappi!
...vaan kuinka ihmeessä tämän kaaoksen saa purettua?

Nyt pitäisi vielä saada tämäkin huone maalattua ja kuntoon. Siitä on suunniteltu TV- ja musakeskusta, kun ei haluta töllöä olohuoneen puolelle. Hiukan epätoivo nostaa käpäliään, mutta en suostu antamaan sille periksi. Vähän kerrallaan, ei kannata vääntää itseään ihan solmuun tämän ja duunien kanssa. Samalla kuin suunnittelee häitä, niin aina yhden nurkan voi saada kuntoon. Ainakin haluan uskoa näin!

Onko muita omakotitaloasujia, joilla on iso projekti töiden ja häiden lisäksi?

2 kommenttia:

  1. Voinko muuttaa teille? Määki tahon tuommosen talon, jota voin rempata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa! Tätä hommaa on niiiiiiin paljon, että ihan oikeasti alkaa kaivata lisäkäsiä ja aikaa. :D

      Poista

Kiitos kommentistasi!