maanantai 8. elokuuta 2016

Täällä juhlitaan ensi kesänä!

Niinhän se taitaa mennä, että hyvät asiat löytyvät vahingossa. Sormus tuli odottamatta vastaan, kosinta hetkellä, kun sitä ei todellakaan osannut odottaa ja nyt sitten pettymyksen ja epätoivon ja paniikin kautta löytyi sitten meidän juhlapaikkakin. Kiitos sille ihanalle ystävälliselle taholle, joka vinkkasi meille saaristoravintola Pavenin! En tosiaankaan tiennyt, edes tämmöisestä helmestä!

Ravintolan omilla sivuilla kuvia on aika hintsusti, joten en oikein tarkkaan tiennyt, millaista kuvaa paikasta olisi päässään muodostanut. Laitoin kyselyä ja sain takaisin ihanan seikkaperäisen ja tarkan mailin, joka vastasi välittömästi noin puoleen kysymyksistä. Täällä on selvästi totuttu järjestämään juhlia, pitämään asiakkaista huolta ja pitämään tilanne selkeänä kaikkien kannalta. Luottamus heräsi heti. Täällähän pitää päästä käymään, jotta vielä näkee mestat omin silmin. 


Todettiin myös heti alussa, että meille ei kaivata mitään saaristolaismurkinaa ruokailuun, koska Jyrki on sitä jo ihan kurkkuaan myöten täynnä. Samantien tähänkin tuli vastaus, että ei huolta, muita vaihtoehtoja löytyy kyllä runsaasti jos saaristolaismenut on loppuun kaluttu. Meidän toiveet huomioitiin heti, annettiin reilusti vaihtoehtoja, joista hyvin löytyi jo mieleisiäkin.

Paven sijaitsee Espoon Suvisaaristossa Pentalan saaressa. Itse rakennus on palttiarallaa sata vuotta vanha, arkkitehti on muuten hoidellut Stockmannin rakennuksen myös Helsingissä, joten näyttöä pitäisi riittää. Ravintola toimii kesäkaudella á la carte tilausravintola ja on Espoon purseseuran omistama. Näin ollen ravintola on ympäröity tunnelmallisilla laitureilla ja lukuisilla valkoista hohtavilla veneillä.


Odottavan jännittynein tunnelmin pakattiin autoon meidän lisäksi myös allekirjoittaneen kummipoika perheineen ja lähdettiin saaristoseikkailulle. Pavenille ei pääse autolla, vaan meitä oltiin vastassa moottoriveneen kanssa. Juhlia varten heillä on oma yhteysalus, joka puksuttaa puolisen tuntia mantereelta pidemmälle avoimeen saaristoon. Venekyydin aikana muksut kiljuivat ja kikattivat ääneen tuulessa ja kinuivat nopeampaa vauhtia. Aika elämys jo tässä kohtaa.

Kun alettiin lähestyä Pavenia, tuli heti äärettömän hyvä fiilis. Ihana paikka, vaikka ei oltu vielä jalallakaan astuttu sisään. Rantakallioita, sinisenä välkkyvää vettä, purjeita horisontissa. Aah, Uunisaaren tuoma harmistus alkoi viimeistään siinä kohtaa rapista pois.



Meitä oltiin heti vastassa rannassa, saimme esittelyn kaikkiin tiloihin ja tiesin jo siinä kohtaa, että tämä on meidän mesta. Jyrkin piti päästä vielä vähän aikaa mutustelemaan tilannetta, mutta vartin kuluttua ja rantakallioiden luuhaamisen jälkeen oltiin ihan samaa mieltä. Meillä on uusi juhlapaikka!

Sisätilat olivat ihanan avarat, valoisat ja tunnelmalliset. Joitakin saattaisi häiritä purjehdukseen liittyvät pokaalikaapit ja muu rekvisiitta, mutta meistä se teki vain enemmän merellisempää tunnelmaa. Tuolit olivat hyvät, ei tarvita mitään suuresti inhoamiani tuolihuppuja ja no, en keksi mitään kritiikin aihetta.



Tutustuttiin erilaisiin pöytäjärjestyksen vaihtoehtoihin, selvitettiin aikataulupuolta ja juhlan luonnetta. Näillä on kyllä niin hyvin homma hanskassa, että kaikki epäilyksen muruset jäivät pois. Paikan saa koristella kuten haluaa, juhlat saavat jatkua aamukahteen ja henkilökunta hoitaa siivoukset. Kuulostaa juuri sellaiselta kuin olikin tarkoitus. Ranta on muuten aivan ihana hiekkabiitsi. Täytynee laittaa kutsuihin, että voi ottaa omat uikkarit ja pyyhkeet jos bileet käyvät liian kuumottaviksi. Ainakin itse täytyy laittaa tämä korvan taakse. Jos pääsee mereen uimaan, olen ihan tasan siellä. :D

Meidät taidetaan vihkiä tässä ikkunasyvennyksessä. <3

Palapelin palaset loksahtivat paikalleen ja nyt ollaan taas takaisin radalla. Huh. Olen nyt ihan äärettömän onnellinen!

4 kommenttia:

  1. Ihan valtavan kivan oloinen paikka! Ehkä jopa kivempi, kuin se edellinen. ♡

    VastaaPoista
  2. Aivan ihanan näköinen paikka viettää häitä.
    Osallistu Riviera Maisonin pyyhkeiden arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kaikille kommenteista! Olen hirmuisen tyytyväinen tähän uuteen paikkaan, harmillisesti meidän henkilökohtainen historia ei vain enää liity paikkaan, mutta minkäs teet. Voihan sitä jatkossakin käydä jäätelöllä Kaivopuiston rannassa, mutta bileet ovat nyt täällä. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!