sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Sormukset

Lähden avaamaan vihkimistä pala palalta. Varsinaiset hääjuhlathan vietetään tulevaisuudessa, kun saadaan elämää ja arkea selviksi Alienin kanssa, ja energiaa riittää taas muuhunkin. Hitsi, kastejuhlaakin pitää miettiä tähän väliin!

Aloitetaan ensin yhdellä näkyvimmällä ja pysyvimmällä jutulla eli sormuksilla. Päädyttiin siihen, että otetaan vaan yhdet sormukset. Olen korukranttu, enkä ole kihlan jälkeen nähnyt yhtäkään toista rinkulaa, jota olisin kelputtanut sormeeni. Ei kaksi - tai kolme - sormusta ole minusta ollut mikään juttu, yhdellä pärjää mainiosti. Kunhan se on sellainen, mistä oikeasti pitää.

Oma sormukseni löytyi siis aikaa sitten Mennään Naimisiin -messuilta Vintage.fi - osastolta. (Täältä löytyy silloisia fiiliksiä "sen oikean" kohtaamisesta.) Olisi ihanaa tietää korun tarkemmasta historiasta, mutta minkäs teet. Kaiverruksia ei ollut, mutta valkokulta ja timantti oli tarkkaan arvioitu ja tiedän ainakin kaikki korun speksit viimeistä karaattia myöten.

Rinkulat anopin neulomien morsiusvillasukkien päällä.

Jyrkille puolestaan teetettiin sormus. Vaikka omakin on vintagea, herralle tämä meni vähän astetta pidemmälle. Anoppilan kätköistä löytyi parikin vanhaa sormusta, tarkemmin ne ovat kuuluneet isoisovanhemmille, mutta ihan sellaisenaan se ei piirtäjän käteen mennyt. Niinpä Kultaseppä Sanni Lehtinen sai tehtäväkseen valmistaa näistä kahdesta vanhasta, kauniisti ruusukultaan taittuvasta sormuksesta aivan uuden version. Historia on läsnä, mutta uudessa muodossa.

Uusi sormushan on huikean kiiltävä, kirjaimellisesti uutuuttaan hohtava. Moni tuntuu haluavan kiillotukset ja rodinoinnit erityisesti valkokultaisiin sormuksiin, mutta olen jälleen kerran  vastarannankiiski. Olen käyttänyt tätä sormusta jo yli vuoden siitä, kun kihlauduttiin ja minusta jokainen naarmu on yksi eletyn elämän merkki. Ihan oikeasti pidän niistä, enkä haluakaan mitään surpekiiltävää sormusta. Kukin tavallaan.

Nyt harmikseni jouduin eilen luopumaan sormuksesta joksikin aikaa. En tajunnut, että raskaus turvottaa myös näpit niin pahasti, että oli pakko väännellä ja puskea sormus pois kädestä, kun se alkoi tuntua niin tukalalta. No, toivotaan, että tämä pöhötys laskee sitten synnytyksen jälkeen ja saan lempikoruni takaisin käyttöön!

perjantai 21. huhtikuuta 2017

Rouvaterveisiä - selvittiin naimisiinmenosta kunnialla!

Vaatii vielä vähän suhtautumista ajatella itseään rouvana. Sen tittelin kun kerran on jo tiputtanut, niin onkin yllättävän vaikea napata se takaisin käyttöön. Juku. Häät taisivat kuitenkin jollain alitajuisella tasolla stressata ja hermostuttaa, sillä olin ihan heti häiden jälkeen niin katkipoikkikuollut, että blogin kirjoittamisesta ei tullut sitten mitään. Saattaa silläkin olla tekemistä, että ompelin hääpukuun viimeiset pistot kahden aikaan aamuyöllä ja sitten nukuin säpsähdellen, kun odottelin sulhoa töistä kotiin. Saapui muuten sitten viiden aikaan aamuyöstä, joten voit kuvitella, että oltiin suhteellisen nuutuneita jo lähtötilanteessa.

Vinkkinä, älä tee tää omalla kohdallasi. Ei ollut maailman fiksuinta. (Taitelija oli itsekin vähän hämillään, kun työ vei niin mukanaan, että ajantaju hävisi. Saatoin olla hi-tu-sen kärtty, että oliko ihan pakko vetää noin hullu yörundi juuri häitä edeltävänä yönä.)

Sukunimistä joku kyselikin, tapahtuiko tässä suuria muutoksia. Ei, eipä tapahtunut. Ulkoisesti kaikki on ennallaan ja kumpikin pitivät omat nimensä. Työuraa kun on tehty jo vuosikausia omilla nimillä, olisi tuntunut kummalliselta muuttaa niitä nyt tässä vaiheessa. Aiemmasta liitosta minulla oli kaksiosainen sukunimi, mutta yhdistelmänimestä jäi sitten jälkikäteen huono maku suuhun. Sitä paitsi, Raiskisia on vähän alta kaksikymmentä, joten haluan vaalia omaa harvinaista nimeäni myöskin. Alien sen sijaan saa isänsä sukunimen ja pysyy maanviljelijätaustaisena Vainiona.

(Miksi minua oikeasti naurattaa aina tämä, että maanviljelijällä on niin hauskasta maahan ja omaan ammattiin liittyvä nimi? Herran suku on siis pienen ikuisuuden viljellyt kuuluisia Rymättylän varhaisperunoita!)

Nyt kun ollaan onnellisesti naimisissa, äitiyslomakin alkoi juuri, niin ajattelin käydä läpi vielä koko hääpäivää yksityiskohtineen läpi. Eikä tämä tähän vielä lopu! Varsinainen hääjuhla on kuitenkin vielä tulossa, joten suunnitteluja ja mietintöjä tulee aivan varmasti vielä roppakaupalla! Stay tuned!

keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Viikko häihin - paniikkioireita ilmassa

Enpä olisi ikinä kuvitellut saavani mitään bridezillaoireita tai paniikkihönkäilyjä häiden suhteen, kun vihkiminen ollaan tekemässä nytkin niin pienimuotoisesti, mutta kun päivät lipuvat toistensa ohi, ja H-hetki lähenee, tältä ei pystynytkään välttymään.

Tein vielä jokusen duunihomman, joissa menikin odottamattoman paljon enemmän aikaa ja oman puvun kunnollinen aloitus viivästyi ja viivästyi. (En ole vieläkään saanut vetoomuksesta huolimatta yöunia. Kiitti, alien.) Tänään sain sitten vihdoin puvun kaavoituksen loppuun, leikattua vuorit ja ommeltua ne. Saatoin hitusen tyrskähtää sovittaessani sitä kotipeilin ääressä. Nyt tulee semmoinen tissipuku, että oksat pois!

Toisaalta, NYT on sellaiset boobsit, mitä kelpaa näyttääkin ja tämä taitaa olla nyt aika once in a lifetime - keissi. Ison raskausmahan kanssa ei ole paljoa muuta mitä kropastaan näyttää, joten miksi ei? Stressilevelit ainakin helpottivat kummasti.

Lisäksi meillä on tosiaan tehty kohta se parisen vuotta remppaa kotona ja nyt ne hommat, missä käytetään ulkopuolisia jyrähtävät käyntiin - tadaa - hääviikolla. Yritin kovasti neuvotella josko hommaa voisi siirtää viikolla, mutta sitten se siirtyisi jo kesäkuulle firman muiden sitoutumusten vuoksi.

Ei. Ei käy. Haluan vaatehuoneen omille ja vauvan kamoille ENNEN kuin alien syntyy.

Ei sitten. Remppakaaosta hääviikolle. Pff, big deal.

Se varsinainen paniikki meinasi lyödä päälle, kun olin varmistamassa hiusvelhoni kanssa hääpäivän aikatauluja ja selvisi, että Hannu ei sittenkään pääse paikalle. Paniikkimonsteri kurotti jo pitkiä sormiaan, mutta kylmän rauhallisesti komensin sen nurkkakaappiin odottamaan. Välittämättä sen hönkäilyistä, naputtelin tyynesti Naisyrittäjien fb-ryhmään avunpyynnön. Hetken mietin jo soittokierrosta alueen kaikkiin kampaamoihin, mutta sen sijaan keskityin hengittämiseen.

Kyllä tämä tästä. Rauhoitu, hengitä, selvitä.

Päästin paniikkihirviön kaapista kymmenen minuutin selvittelyn jälkeen ja näytin sille ovea. Tilanne ohi, menehän nyt siitä. Ihana Sohvi Nyman pelasti minut pulasta. Alunperinhän minun piti tehdä meikki itse, mutta nyt tämän kaiken jälkeen Sohvi pistää väsyneet silmät ja harmaan ihon juhlakuntoon. Voi onnea!

No niin, kyllä tämä tästä. Allekirjoittanut kiittää, kuittaa ja palaa takaisin hääpukunsa pariin.


keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Missä mennään, kun on alta kuukausi häihin?

Vihkimiseen kaksi ja puoli viikkoa. A-P-U-A. Miten ja ennen kaikkea miksi aika menee niin hirveää kyytiä? Alien möyrii ja vääntelehtii siihen malliin, että haluaisin vain nukkua - siihen oikeastaan pystymättä. (Pahuksen kakara, rauhoittuisi väliin. Tätä menoa ennustan meille muuttavan pienen kickboxerin.) Sattuneesta syystä väsyttää ihan julmetusti, ja olen toooooosi hidas kaikissa liikkeissäni.

Sain kukkia! Piristi umpiväsynyttä kummasti!

Onneksi hommat on pääsääntöisesti kunnossa. Koska listojen rakastaja ei ole päässyt tähän mennessä kunnolla vauhtiin, korjataan asia tässä postauksessa.

Tehtynä on:

- Maistraatin varaus kaupunginmuseoon
- Esteiden tutkinta kunnossa
- Avioehto allekirjoituksia odottamassa
- Ravintola varattu ja selvitelty holittomat onnittelumaljat
- Reissut Tallinnaan varattu koko perheelle ja hotellit kunnossa
- Kuvaaja tulossa
- Kampaaja tulossa kotiin
- Korut check!
- Herran vihki saapui viime viikolla
- Kengät odottelevat eteisessä pukemista
- Herralle on varattu aika pukuvuokraamoon

Työn alla tai tekemättä:

- Oma puku. Kankaat tulivat viime viikolla ja kaavoituksen aloitin tällä viikolla. Kyllä se siitä.
- Hääpäivän aamun aikataulutukset - herään hitaasti ja vaikeasti, ja yhdeltä pitäisi olla vihkikunnossa. Ngggggh, miten, miten ihmeessä tämän onnistun järjestämään.
- Tallinnaan voisi varata toiseksi päiväksi jonkun hemmotteluhoidon ja toisen illan ravintolaan pöydän.
- Pyykätä ja katsoa valmiiksi matkakamppeet. Jos olisi fiksu, pakkaisi myös hyvissä ajoin. En tiedä, olenko niin fiksu.
- Etsiä passit valmiiksi lähtöön
- Kunnon yöunet. Täten esitän virallisen pyynnön alienille antaa minulle edes yhdet kunnolliset yöunet, jotta silmäpussikeisarinnan ei tarvitsisi läträtä kiloa peittaria ja meikkivoidetta silmiensä ympärille.

Ei tarvita:

- Kukkia. Noup, en vaan tee niillä mitään, enkä näe järkeä sellaisia hankkia
- Toista sormusta. Tykkään tästä omastani, enkä kaipaa toista sen rinnalle.
- Vaimousmekko. Ajatus on kiva, mutta en halua ostaa rantapallon nielleelle olemukselle yhden käyttökerran vuoksi uutta kolttua. Hommaan sitten, kun saan alienin ulos ja olomuotoa enemmän tavallisempaan suuntaan.
- Kakkua. Mennään kuitenkin ravintolaan, jossa jokainen voi valita listalta mieleisensä. Kakkua voi syödä myöhemminkin - vaikka seuraavana päivänä useammassa kahvilassa!

keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Häähömppää perhosten siivin

Nyt se sitten tapahtui ja annoin periksi häähömpälle. Ihan alkuun, kun vielä koko hääajatus hirvitti ja pelotti, ja maailma oli täynnä epävarmuutta, ensimmäinen varma asia oli se, että pidän ihan hirveästi sudenkorennoista ja perhosista. Ne ovat sellaisia tosielämän pieniä keijuja, jotenkin maagisia ja niin kovin, kovin kauniita. Jollain lailla ne saisivat olla mukana hääjutuissakin. En vaan tiennyt yhtään miten ja millä lailla.

Maailman suloisimmat hiuskoristeet

Kuukausia sitten jo törmäsin aika huikeaan käsityöläiseen briteistä, joka tekee koruja keijusiivistä. Tekee siis itse läpikuultavia, hentoisia ja ihanan aidon oloisia siipiasusteita. Olen käynyt sivuilla säännöllisesti jo pitkän aikaan, huokaillut ja ihastellut, mutta jotenkin itse ostopäätös on ollut vaikea. Sehän tarkoittaisi jotain konkreettista päätöstä, ratkaisua myös hääpuolellekin.

Siipikorvikset

Nyt kun hääpäivä todella on, se tulee, lähestyy, on pakkokin alkaa tehdä jotain ratkaisuja. Pukua minulla ei vieläkään ole - tiedän, teen sen suurinpiirtein kahdessa päivässä jos niikseen tulee, mutta se ei ole ihan vielä kiteytynyt päähäni, millainen se tulee olemaan. Kangas on kyllä valmiina, kunhan alkaisin tekemään.

Mutta se ostopäätös?

Vedin syvään henkeä, siirryin etsyyn ja klikkasin sieltä mielestäni kaikkein kauneimmat keijusiipiset korvikset ostoskoriin ja ihan oikeasti, ihan aikuisen oikeasti tilasin ne. Hii, jännää! Saa nähdä millaiset ne ihan livenä ovat, mutta luulen, että minun satuhääfiilikseni ovat nyt siinä. Matkalla rapakon yli kylmään Suomeen.

tiistai 24. tammikuuta 2017

Valokuvaaja check!

Meillä on tarkoitus käydä ottamassa varsinaiset hääkuvat vasta reilusti myöhemmin ilman hääpäivän ja juhlan tuomaa tiukkaa aikataulutusta. Saa rauhassa suunnitella miljöötä, mahdollisia kuvauspaikkoja ja käyttää itse kuvauksiin vaikka koko päivän jos siltä tuntuu. Etsitään varmasti myöhemmin joku kiva merenranta tai muu veden läheisyydessä oleva paikka ja pistetään sitten kaikki peliin sillä kohtaa.

Kuva Luiza Lehtinen

On silti mukavaa, että vihkimisestäkin jää jotain kuvallista muisteltavaa. Aluksi emmin onko kuvaaja tarpeen ja sitten otin ystävääni ja luottokuvaajaani yhteyttä ja juteltiin kuvausepävarmuuksistani yhdessä. Kyllä, kannattaa dokumentoida ihan kaikki. Myöhemmin jää vain harmittamaan, jos mitään kuvia ei oteta. Varsinkin kun vihkiminen suoritetaan vain oman perheen läsnäollessa. Silloin on helpotus kaikille, kun saa rauhassa keskittyä sen kymmenen minuuttia itse suoritukseen, eikä kenenkään tarvitse miettiä kuvakulmia tai kameran säätöjä. Mitä uskomattominta, kiireisen naisen kalenterista löytyi jopa oikeasti aikaa, vaikka nolona myönnän olevani auttamattoman myöhässä, vaikka pitäisi tietää paremmin.

Kuva Luiza Lehtinen. Yleensä asetelma on tämä. Minä roikun jossain valossa, Mikaela kuvaa

Toinen mahtava juttu on se, että kuvaajaksi tulee ennestään tuttu ja rakas ystävä, Mikaela Holmberg. Ei tule myöskään jännitettyä kuvaajaa, kun on tehnyt yhteistyötä jo sen sata ja yksi vuotta, ja tietää tasan, miten homma tulee toimimaan. En ole kaikkein fotogeenisin yksilö ja jännitään kameraa itse ihan kauheasti, mutta luotan täysin Mikaelan silmään ja kameraan siinä, etten näytä monileukaiselta valaalta - kukaan meistä itse asiassa.

Tämä supernainen on ottanut melkein kaikkiin pukuihini tuotekuvat ja ollaan rymytty pitkin maita ja mantuja täydellisten kuvien perässä. Siinä, missä Hannu Viitala saa minulta 200% luottamuksen hiuksieni laittamisen kanssa, Mikaelalla on vähintään yhtä suuri luottoprosentti kuviin. Mitä tahansa yhdessä ollaankaan tehty, lopputulos on silkkaa magiaa, täyttä unelmaa. Maailman paras kuvaaja. My soul sister <3

Kuva Luiza Lehtinen. Kuvaajan arkea on lymytä pitkin puskia oikean kuvakulman perässä
Eiköhän ne varsinaiset potrettikuvat tule myös Mikaelan käsistä. Vielä on sen suhteen vaan päätettävä tyylisuunta. Minä kaipaisin jännittäviä tummia sävyjä ja rosoa, Jyrki taas valoisuutta ja aurinkoista tunnelmaa. Onneksi sitä hommaa ei tarvitse vielä päättää ja niihin kuviin on vielä aikaa vaikka kuinka! (Ja saan aikaa yrittää kääntää herran päätä dramaattisempien kuvien suuntaan, hahaa!)

torstai 12. tammikuuta 2017

Hääpäivän kampaaja löytyi lähempää kuin arvasinkaan!

Kolmas kerta toden sanoo? Jos tällä kertaa juhlapaikkaa ei myytäisi nenän edestä, eikä tulisi uusia elämää mullistavia uutisia, jotka sotkevat hääsuunnitelmat? Never say never.  Nyt on tosiaan uusi hääpäivä, on maistraatti varattuna, ravintola ja kohtapuoleen (lue: myöhemmin tänään) loputkin liikkuvista osista kunnossa.

Lauantaina ystävän synttärijuhlissa sain kampaajankin hoidettua. Rakas ystävä ja kolleegani Hannu Viitala kysyi haluaisinko, että hän tekisi kampaukseni häitä varten. Häkeltyneenä en tahtonut uskoa tätä todeksi. Hannua on aika vähän näkynyt kotimaan kamaralla, koska kampaajavelho ja päähinetaitelijaa viedään niin tehokkaasti pitkin maailmaa. Täytyy tässä vähän paukutella herran henkseleitä, koska vaatimaton tekijä ei muista ja jaksa koskaan kunnolla kertoa, miten mahtava taituri onkaan. Hannun kanssa ollaan tehty vuosia saumatonta yhteistyötä Sofi Oksasen pukukokonaisuuksien kanssa, ja hän teki siis jokunen vuosi sitten ensi-iltansa saaneeseen Disneyn Pahatar -leffaan Angelina Jolielle niitä eeppisiä kiemura- ja sarvipäähineitä, ja on todella, todella taitava kampaaja. Kovan luokan tyypin sain siis eilen hokemaan, että hän haluaa tehdä tämän ja en mitenkään häiritse ja ilman muuta hän tulee laittamaan kutrit kuntoon, koska sitä varten ystävät ovat ja tämä tehdään rakkaudesta! 

Sitten vähän itkettiin ilosta, rakkaudesta ja ystävyydestä. Yhdessä.


Hannu tuntee hiuslaatuni, on ennenkin tehnyt kampauksia niihin, joten heittäydyn täysin hänen taitavien käsien alle. En usko edes tarvitsevani koekampausta, koska luotan Hannuun ja hänen visuaaliseen silmäänsä niin 100%. Rakas ystävä tulee vielä meille kotiin laittamaan kampauksen, niin minun ei tarvitse edes juosta mihinkään ja miettiä kuljetuksia, saan vaikka uni simmussa hörppiä aamuteetä lempimukistani siinä samalla. 

Asiat tosiaan tuntuvat järjestyvän nyt itsestään. Oho.

Jotta muillakin olisi mahdollisuus sellaiseen aarteeseen kuin Hannu, herran tavoittaa parhaimmin Hämeenlinnasta Linnastyle - kampaamosta. Ihanan naurava ja helposti inspiroituva herra on upean visuaalinen, osaa katsoa jokaiselle kasvotyypille parhaimmin pukevan kampauksen ja hiustyylin oli se sitten klassinen tai räväkämpi. Voin luvata, että sinulla ei ole kampaajalla ollut ikinä yhtä hauskaa, kun Hannun positiivisuus tarttuu kipinän lailla!


Juuri eilen puhuttiin, että nimenomaan hääjutut ja morsiamet ovat nyt hiuskoristeiden ja päähineiden kohdalla se suuri inspiroiva juttu, joten jos taas ennemmin kiinnostut saamaan viimeisen päälle valmistetun, kauniin ja kampaukseen sopivan hiuskoristeen, Hannuun yhteyttä.