tiistai 16. toukokuuta 2017

Hääkengät - ei mennyt kuin Strömsössä

Jokaisissa häissä on aina joku juttu, joka ei mene niinkuin Strömsössä. Minun kohdallani se oli kengät. Olin haaveillut laittavani jalkaan Suomen Mittajalkineen Simon valmistamat mittatilauskorkkarit, jotka sain 40v. lahjaksi ja homman piti olla ihan selvä. Kauniit, ihanat ja mukavat kengät - voiko muuta toivoa?


Ai niin, olen paksuna.

Tarkoittaa sitä, että jalat eivät vain jaksa korkkareissa oloa ja ovat vielä vähän turvoksissa. Tämän tajusin fiksusti viikkoa ennen häitä. Niin, ja ihonväriset sukatkin olisivat varmasti ihan hyvä juttu. Kaapissa olisi kyllä ollut useampi avaamaton luottoparini Wolfordilta, mutta ne eivät enää mahtuneet jalkaan mahankaan vuoksi.

Niinpä otin Guugle-fun hyödyksi ja tsekkailin, millaisia raskaussukkiksia mahtaisi löytyä ja vastaan tuli parhaat Stockmannin valikoimasta. Inhoan ihmisvilinää ja ruuhkaa, niin eiköhän Hullut päivät sattuneet olemaan juuri siinä samassa. Eikun painelemaan suhtautumisnappulaa ohimolla ja syvään hengittäen astumalla Jumbon ruuhkaan. Sisään, homma hoitoon ja ulos!

Yllättävän vähällä sain kaiveltua itselleni ensin sopivat sukkikset, jotka nousevat kunnolla masun päälle, eivätkä ensiliikkeessä lähde rullautumaan navan alle, eivätkä ahdista. Aaah. Suursuositus siis Kunertin 20 denierin raskaussukkiksille!



Kassalle tassutellessa tajusin, että täällähän olisi kenkiä ja uudella suhtautumisnapin painalluksella päädyin katsomaan kenkävalikoimaa. Meillä töissä Höglin kenkiä on ollut todella, todella monella morsiamella ja kaikki ovat kiitelleet löytöjään parhaiksi kengiksi, mitä jaloissaan ovat kantaneet. Niinpä päädyin kokeilemaan ko. merkkiä ja jonkin ajan mutustelun jälkeen ostin meidän häiden kalleimman yksittäisen hankinnan. Höglin nudenväriset, täysnahkaiset ja pienellä kiilakorolla varustetut kengät. 159€

Sisäänajoa suoritin näille pehmokengille koko viikon. Ompelin hääpukua ne jalassani ja pistin öiden ajaksi vielä tiukaksi rutistetut paperitollot kärkiin, jotta päivän aikana saatu muotoutuminen ei palautuisi yöaikaan.

Mutta kuinkas sitten kävikään?

Hääaamuna tuli räntää ja rakeita. Vuosia olen varoitellut asiakkaita liikkumasta liukkaalla pikkukengissä, joten eteen tuli tenkkapoo. Mitäs nyt. Högleillä ei mentäisi nyt askeltakaan ulkona.

Kamera tuntui tärähtelevän koko hääpäivän. Kai sitä sitten jännitti kuitenkin?

Stylisti-Sohvin kanssa kartoitettiin olemassaolevat ulkokengät ja päädyin astelemaan vihille ihanan kirjavissa nilkkureissa. Höglit pääsivät kyllä loppujen lopuksi käyttöön iltasella, kun siirryttiin ravintolaan hääaterialle. (Nyt tassut ovatkin jo niin turvoksissa, etteivät menisi enää lainkaan jalkaan.)

Högleillä on varmasti vielä paljon jatkokäyttöä, kunhan saan ensin Alienin nahoistani ulos ja turvotukset pois kropasta. Hukkaan ostos ei mennyt, mutta vinkkinä kaikille raskaana oleville morsiamille, että kannattaa varata useammat kengät ja varmistaa koko ihan kalkkiviivoilla, sillä koko tulee muuttumaan jaloissa todella paljon!

Nyt tilanne on jo se, että ainoat popot, jotka menevät jalkaan (näin 10 päivää ennen laskettua aikaa), ovat isoimmat nauhatennarit ja crocsit. Ensimmäisissä on vähän siinä ja siinä, menevätkö enää jokusen päivän jälkeen jalkaan!

torstai 11. toukokuuta 2017

Sulhasen pukeutuminen - ja kukat

En tiennyt lainkaan, mitä Jyrki pukee päälleensä hääpäivänä. Sen verran itsenäisesti oltiin toimittu. Yhdessä oltiin selvitelty pukuvuokraamoita ja olin häämessuilla tiedustellut, mistä löytyy mitäkin, varsinkin isoja kokoja.

Herra varaili sitten itsekseen sopivan ajan, kävi kokeilemassa ja vuokraamassa puvun. Paikkana Frakkipalvelu Nam, jossa oli kuulemma oikein mukavaa palvelua, mutta itse piti kuitenkin tietää edes vähän, mitä halusi. Sakettipaketti (miten se kuulostaa jotenkin joltain hölmöltä seurapeliltä?) maksoi 155€ ja siihen sisältyi kaikki kenkiä, kalvosinnappeja ja muutoksia myöten. Tuuri kyllä sinänsä, sillä koko oli isoin, mitä liikkeestä löytyi.

Ainoa mutta tuli siinä, että olin ajatellut täysin kukattomia vihkimisiä. Vihkimisen jälkeen nimittäin olimme rynnistämässä laivaan ja pariksi päiväksi Tallinnaan, joten en nähnyt mitään järkeä hankkia morsiuskimppua, jota käytettäisiin maksimissaan 10 minuuttia ja sitten se jäisi kotiin kuihtumaan. Jyrki sitten alkoi pari päivää ennen häitä pohtimaan, pitäisiköhän hänellä sittenkin olla rintakukka.

maistraatin notaarin kanssa tsekkaamasa papereita läpi

Tämäkin sitten jäi sulhasen hoidettavaksi ja hän kävi tilaamassa itselleen sopivan läheisestä kukkakaupasta. Jälkikäteen harmitti, etten tajunnut vinkata kiinnitysvaihtoehdoista. Vuokrapukuihinhan ei saa neuloilla kiinnittää mitään, ja eiköhän se rintakukka ollut juurikin neulakiinnityksellä. Rintavieheisiin saa magneettikiinnityksen, jos vain tajuaa ajoissa sanoa, että kyseessä on vuokrapuku.

Orkidea kiinnitettiin sitten tunkemalla se elegantisti taskunsuusta sisään. Toimi hyvin, mutta sille kävi monen toverinsa kohtalo - se halattiin vihkimisen jälkeen ihan rusinaksi, ja jäi lopulta keittiön pöydälle, kun hääväki suuntasi kohti Tallinnaa.

nimet paperiin! rintaviehe vähän paremmin näkyvillä

On kyllä todettava, että puku tekee miehen. Vaikka Jyrkillä oli takana alle 5h yöunet, herra komistui ihan silmissä laittaessaan saketin päälleen. Saman seikan sateenkaariedustus ystävissäni pisti myös merkille, sillä fb:ssa tuli monta huomiota siitä, miten Jyrki näyttää erityisen komealta! Onnistunut pukuvalinta siis!

keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Hääpäivän meikki ja kampaus

Hääpäivä alkoi vähän tokkuraisella heräämisellä. En ollut saanut nukkua kovin hyvin ja herra tosiaan saapui vasta klo 5 aamuyöstä töistä, ja jo senkin takia nukkui vähän koiranunta. Juu, en ollut kaikkein tyytyväisin sillä kohtaa kohtaa, kun Jyrki könysi töistä. Riidalla kuitenkaan ei voita mitään, joten nieleksin väsykiukkuni ja yritin saada nukutuksi vielä sen ajan, minkä pystyin.

Olin varoittanut hääpäivän lookistani vastaavaa Sohvi Nymani jo hyvissä ajoin, että en ole koskaan ollut mikään aamuihminen ja saatan olla aika muriseva. Iloinen stylisti totesi, että ei hätää, saan olla pitkät pätkät silmät kiinni ja ihan hiljaa ja lipitellä teetä, jos siltä tuntuu. Niinpä istuskelin keittiössä simmut ummessa ja annoin Sohvin levitellä meikkipaletit ja höyhenenkevyin vedoin sutia meikkiä luomiini. Rauhoittavaa, mukavaa ja nautinnollista.

Sohvi oli kysellyt aiemmin myös toiveitani kampauksen ja meikin suhteen. Toiveeni oli saada väsyneestä ja harmaasta raskausnassusta nätti. Hiusten suhteen Jyrki toivoi, että olisi osaksi auki. Minä taas pidän enemmän siitä, että hiukset ovat ainakin sen verran kiinni, etteivät ole koko ajan silmillä. En kaivellut pinterestistä meikkikuvia tai sen kummempia kampaussuunnitelmia.

Koeversioihin ei olisi ollut aikaa, mutta minulla ei ollut myöskään tarvetta sellaiselle. Tässä tulee oikeastaan muutama painava sana siitä, mitä olen oppinut meikkaajista ja kampaajista, ja miten voi varautua siihen, että saa parhaan lopputuloksen. Hääryhmissä paljon tulee vastaan sitä, että hermoillaan koemeikin ja -kampauksen kanssa, ollaan epävarmoja tekijöistä ja stressataan kuinka toivekuvat eivät vastanneet tehtyä versiota.




Kaikki vuodet, jolloin olen kuvauttanut omia pukujani, järjestänyt kuvauksia, ollut assarina muiden kuvauksissa ja ylipäänsä tehnyt töitä alalla, olen todennut pari asiaa.

1) Luota ammattilaisen näkemykseen. Ammattilainen on aina ammattilainen, joka tuntee työvälineensä, parhaat tavat ja sen, mikä asiakkaalle parhaimmin käy. Toiveita ja suuntaviivoja voi esittää, mutta jos ne menevät liian tarkoiksi, lopputulos jää yleensä laihaksi. Suomalaisista kasvoista kun ei oikein saa Kardashiania tai J-Lon silmänmallia edes meikilläkään.

Kun antaa sen pro-tyypin tehdä omat taikansa, saa yleensä miljoona kertaa paremman lopputuloksen kuin silloin, jos sen itse suunnittelee viimeisen päälle. Minä olen vaatealan ammattilainen, en tiedä kaikkea meikeistä, kampauksista tai vaikka kuvakulmista, joten jätän hifistelyn niille, jotka parhaimmin oman alansa tuntevat. Kertaakaan en ole joutunut korjaamaan tai pettymään siihen, mitä saan, päinvastoin.

2) Sano suoraan, jos ollaan menossa väärään suuntaan. Heti. Ammattilainen myös osaa suhtautua kritiikkiin kunnolla, eikä vedä herneitä nenään jos et aivan kaikesta pidäkään. Ei kukaan halua tyytymätöntä asiakasta ja siksi välillä kannattaa vilkaista peiliin ja sanoa, jos jokin ei miellytä tai haluaisi vaikka voimakkaampaa korostusta tms. Keskeneräistä on paljon helpompi muokata johonkin suuntaan, valmiista on paha lähteä tekemään kokonaan toista juttua.

3) Tiedä, kenet valitset. Tätä en voi korostaa liikaa. Valitettavan paljon markkinoilla on tekijöitä, jotka polleasti ilmoittavat olevansa maskeeraajia tai meikkitaiteilijoita, mutta eivät sitten olekaan tehneet kovin paljoa tai ovat vähän epävarmoja tekemisistään. Oikean tekijän valinta on kaiken A ja O. Silloin voi rauhallisin mielin istua tuoliin, sulkea silmänsä ja olla varma siitä, että mitä tahansa siellä suditaankin, lopputulokseen voi olla tyytyväinen. Selvitä, tutustu, kysele ja varmista, että sinulla on tosiaan juuri niin osaava ihminen käytössäsi kuin tarvitset!


Sohvi toimi myös tavallaan kaasona, sillä tämä mahan kanssa pukeutuminen on vähän hankalaa. Oli myös ihanaa, kun paikalla oli tonttinsa tunteva stylisti, jonka kanssa tehtiin vielä viime hetken päätökset korujen suhteen, ja myös Jyrki sai pukeutumisapua omien tamineidensa kanssa.

Jättäydyin aika rennosti Sohvin käsiin ja olen enemmän kuin tyytyväinen siihen, miltä peilikuva näytti. Sohvi totesi itsekin, että on mukavaa, kun pääsee aina silloin tällöin toteuttamaan omia visioitaan, kun ei ole kovin tiukkaa toivelistaa. En voi kuin suositella! Itse en olisi osannut toivoa vaikkapa värejä, jotka tuovat silmiä paremmin esiin.


sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Sormukset

Lähden avaamaan vihkimistä pala palalta. Varsinaiset hääjuhlathan vietetään tulevaisuudessa, kun saadaan elämää ja arkea selviksi Alienin kanssa, ja energiaa riittää taas muuhunkin. Hitsi, kastejuhlaakin pitää miettiä tähän väliin!

Aloitetaan ensin yhdellä näkyvimmällä ja pysyvimmällä jutulla eli sormuksilla. Päädyttiin siihen, että otetaan vaan yhdet sormukset. Olen korukranttu, enkä ole kihlan jälkeen nähnyt yhtäkään toista rinkulaa, jota olisin kelputtanut sormeeni. Ei kaksi - tai kolme - sormusta ole minusta ollut mikään juttu, yhdellä pärjää mainiosti. Kunhan se on sellainen, mistä oikeasti pitää.

Oma sormukseni löytyi siis aikaa sitten Mennään Naimisiin -messuilta Vintage.fi - osastolta. (Täältä löytyy silloisia fiiliksiä "sen oikean" kohtaamisesta.) Olisi ihanaa tietää korun tarkemmasta historiasta, mutta minkäs teet. Kaiverruksia ei ollut, mutta valkokulta ja timantti oli tarkkaan arvioitu ja tiedän ainakin kaikki korun speksit viimeistä karaattia myöten.

Rinkulat anopin neulomien morsiusvillasukkien päällä.

Jyrkille puolestaan teetettiin sormus. Vaikka omakin on vintagea, herralle tämä meni vähän astetta pidemmälle. Anoppilan kätköistä löytyi parikin vanhaa sormusta, tarkemmin ne ovat kuuluneet isoisovanhemmille, mutta ihan sellaisenaan se ei piirtäjän käteen mennyt. Niinpä Kultaseppä Sanni Lehtinen sai tehtäväkseen valmistaa näistä kahdesta vanhasta, kauniisti ruusukultaan taittuvasta sormuksesta aivan uuden version. Historia on läsnä, mutta uudessa muodossa.

Uusi sormushan on huikean kiiltävä, kirjaimellisesti uutuuttaan hohtava. Moni tuntuu haluavan kiillotukset ja rodinoinnit erityisesti valkokultaisiin sormuksiin, mutta olen jälleen kerran  vastarannankiiski. Olen käyttänyt tätä sormusta jo yli vuoden siitä, kun kihlauduttiin ja minusta jokainen naarmu on yksi eletyn elämän merkki. Ihan oikeasti pidän niistä, enkä haluakaan mitään surpekiiltävää sormusta. Kukin tavallaan.

Nyt harmikseni jouduin eilen luopumaan sormuksesta joksikin aikaa. En tajunnut, että raskaus turvottaa myös näpit niin pahasti, että oli pakko väännellä ja puskea sormus pois kädestä, kun se alkoi tuntua niin tukalalta. No, toivotaan, että tämä pöhötys laskee sitten synnytyksen jälkeen ja saan lempikoruni takaisin käyttöön!

perjantai 21. huhtikuuta 2017

Rouvaterveisiä - selvittiin naimisiinmenosta kunnialla!

Vaatii vielä vähän suhtautumista ajatella itseään rouvana. Sen tittelin kun kerran on jo tiputtanut, niin onkin yllättävän vaikea napata se takaisin käyttöön. Juku. Häät taisivat kuitenkin jollain alitajuisella tasolla stressata ja hermostuttaa, sillä olin ihan heti häiden jälkeen niin katkipoikkikuollut, että blogin kirjoittamisesta ei tullut sitten mitään. Saattaa silläkin olla tekemistä, että ompelin hääpukuun viimeiset pistot kahden aikaan aamuyöllä ja sitten nukuin säpsähdellen, kun odottelin sulhoa töistä kotiin. Saapui muuten sitten viiden aikaan aamuyöstä, joten voit kuvitella, että oltiin suhteellisen nuutuneita jo lähtötilanteessa.

Vinkkinä, älä tee tää omalla kohdallasi. Ei ollut maailman fiksuinta. (Taitelija oli itsekin vähän hämillään, kun työ vei niin mukanaan, että ajantaju hävisi. Saatoin olla hi-tu-sen kärtty, että oliko ihan pakko vetää noin hullu yörundi juuri häitä edeltävänä yönä.)

Sukunimistä joku kyselikin, tapahtuiko tässä suuria muutoksia. Ei, eipä tapahtunut. Ulkoisesti kaikki on ennallaan ja kumpikin pitivät omat nimensä. Työuraa kun on tehty jo vuosikausia omilla nimillä, olisi tuntunut kummalliselta muuttaa niitä nyt tässä vaiheessa. Aiemmasta liitosta minulla oli kaksiosainen sukunimi, mutta yhdistelmänimestä jäi sitten jälkikäteen huono maku suuhun. Sitä paitsi, Raiskisia on vähän alta kaksikymmentä, joten haluan vaalia omaa harvinaista nimeäni myöskin. Alien sen sijaan saa isänsä sukunimen ja pysyy maanviljelijätaustaisena Vainiona.

(Miksi minua oikeasti naurattaa aina tämä, että maanviljelijällä on niin hauskasta maahan ja omaan ammattiin liittyvä nimi? Herran suku on siis pienen ikuisuuden viljellyt kuuluisia Rymättylän varhaisperunoita!)

Nyt kun ollaan onnellisesti naimisissa, äitiyslomakin alkoi juuri, niin ajattelin käydä läpi vielä koko hääpäivää yksityiskohtineen läpi. Eikä tämä tähän vielä lopu! Varsinainen hääjuhla on kuitenkin vielä tulossa, joten suunnitteluja ja mietintöjä tulee aivan varmasti vielä roppakaupalla! Stay tuned!

keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Viikko häihin - paniikkioireita ilmassa

Enpä olisi ikinä kuvitellut saavani mitään bridezillaoireita tai paniikkihönkäilyjä häiden suhteen, kun vihkiminen ollaan tekemässä nytkin niin pienimuotoisesti, mutta kun päivät lipuvat toistensa ohi, ja H-hetki lähenee, tältä ei pystynytkään välttymään.

Tein vielä jokusen duunihomman, joissa menikin odottamattoman paljon enemmän aikaa ja oman puvun kunnollinen aloitus viivästyi ja viivästyi. (En ole vieläkään saanut vetoomuksesta huolimatta yöunia. Kiitti, alien.) Tänään sain sitten vihdoin puvun kaavoituksen loppuun, leikattua vuorit ja ommeltua ne. Saatoin hitusen tyrskähtää sovittaessani sitä kotipeilin ääressä. Nyt tulee semmoinen tissipuku, että oksat pois!

Toisaalta, NYT on sellaiset boobsit, mitä kelpaa näyttääkin ja tämä taitaa olla nyt aika once in a lifetime - keissi. Ison raskausmahan kanssa ei ole paljoa muuta mitä kropastaan näyttää, joten miksi ei? Stressilevelit ainakin helpottivat kummasti.

Lisäksi meillä on tosiaan tehty kohta se parisen vuotta remppaa kotona ja nyt ne hommat, missä käytetään ulkopuolisia jyrähtävät käyntiin - tadaa - hääviikolla. Yritin kovasti neuvotella josko hommaa voisi siirtää viikolla, mutta sitten se siirtyisi jo kesäkuulle firman muiden sitoutumusten vuoksi.

Ei. Ei käy. Haluan vaatehuoneen omille ja vauvan kamoille ENNEN kuin alien syntyy.

Ei sitten. Remppakaaosta hääviikolle. Pff, big deal.

Se varsinainen paniikki meinasi lyödä päälle, kun olin varmistamassa hiusvelhoni kanssa hääpäivän aikatauluja ja selvisi, että Hannu ei sittenkään pääse paikalle. Paniikkimonsteri kurotti jo pitkiä sormiaan, mutta kylmän rauhallisesti komensin sen nurkkakaappiin odottamaan. Välittämättä sen hönkäilyistä, naputtelin tyynesti Naisyrittäjien fb-ryhmään avunpyynnön. Hetken mietin jo soittokierrosta alueen kaikkiin kampaamoihin, mutta sen sijaan keskityin hengittämiseen.

Kyllä tämä tästä. Rauhoitu, hengitä, selvitä.

Päästin paniikkihirviön kaapista kymmenen minuutin selvittelyn jälkeen ja näytin sille ovea. Tilanne ohi, menehän nyt siitä. Ihana Sohvi Nyman pelasti minut pulasta. Alunperinhän minun piti tehdä meikki itse, mutta nyt tämän kaiken jälkeen Sohvi pistää väsyneet silmät ja harmaan ihon juhlakuntoon. Voi onnea!

No niin, kyllä tämä tästä. Allekirjoittanut kiittää, kuittaa ja palaa takaisin hääpukunsa pariin.


keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Missä mennään, kun on alta kuukausi häihin?

Vihkimiseen kaksi ja puoli viikkoa. A-P-U-A. Miten ja ennen kaikkea miksi aika menee niin hirveää kyytiä? Alien möyrii ja vääntelehtii siihen malliin, että haluaisin vain nukkua - siihen oikeastaan pystymättä. (Pahuksen kakara, rauhoittuisi väliin. Tätä menoa ennustan meille muuttavan pienen kickboxerin.) Sattuneesta syystä väsyttää ihan julmetusti, ja olen toooooosi hidas kaikissa liikkeissäni.

Sain kukkia! Piristi umpiväsynyttä kummasti!

Onneksi hommat on pääsääntöisesti kunnossa. Koska listojen rakastaja ei ole päässyt tähän mennessä kunnolla vauhtiin, korjataan asia tässä postauksessa.

Tehtynä on:

- Maistraatin varaus kaupunginmuseoon
- Esteiden tutkinta kunnossa
- Avioehto allekirjoituksia odottamassa
- Ravintola varattu ja selvitelty holittomat onnittelumaljat
- Reissut Tallinnaan varattu koko perheelle ja hotellit kunnossa
- Kuvaaja tulossa
- Kampaaja tulossa kotiin
- Korut check!
- Herran vihki saapui viime viikolla
- Kengät odottelevat eteisessä pukemista
- Herralle on varattu aika pukuvuokraamoon

Työn alla tai tekemättä:

- Oma puku. Kankaat tulivat viime viikolla ja kaavoituksen aloitin tällä viikolla. Kyllä se siitä.
- Hääpäivän aamun aikataulutukset - herään hitaasti ja vaikeasti, ja yhdeltä pitäisi olla vihkikunnossa. Ngggggh, miten, miten ihmeessä tämän onnistun järjestämään.
- Tallinnaan voisi varata toiseksi päiväksi jonkun hemmotteluhoidon ja toisen illan ravintolaan pöydän.
- Pyykätä ja katsoa valmiiksi matkakamppeet. Jos olisi fiksu, pakkaisi myös hyvissä ajoin. En tiedä, olenko niin fiksu.
- Etsiä passit valmiiksi lähtöön
- Kunnon yöunet. Täten esitän virallisen pyynnön alienille antaa minulle edes yhdet kunnolliset yöunet, jotta silmäpussikeisarinnan ei tarvitsisi läträtä kiloa peittaria ja meikkivoidetta silmiensä ympärille.

Ei tarvita:

- Kukkia. Noup, en vaan tee niillä mitään, enkä näe järkeä sellaisia hankkia
- Toista sormusta. Tykkään tästä omastani, enkä kaipaa toista sen rinnalle.
- Vaimousmekko. Ajatus on kiva, mutta en halua ostaa rantapallon nielleelle olemukselle yhden käyttökerran vuoksi uutta kolttua. Hommaan sitten, kun saan alienin ulos ja olomuotoa enemmän tavallisempaan suuntaan.
- Kakkua. Mennään kuitenkin ravintolaan, jossa jokainen voi valita listalta mieleisensä. Kakkua voi syödä myöhemminkin - vaikka seuraavana päivänä useammassa kahvilassa!