keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Iltakävelyllä vihkimestoilla

Käytiin töiden jälkeen pienellä iltakävelyllä ja suunta siirtyi kohti rantoja. Kumpikin on vannoutunut meri-ihminen. Siitä saa vain niin uskomattoman paljon mielenrauhaa, tyyneyttä ja voimaa, joten oli aika itsestäänselvä, että meidät tullaan vihkimään näissä maisemissa.

Kirkollista vihkimistä on edelleenkin aivan turha odottaa - asia, joka otettiin ainakin ulkoisesti varsin tyynesti anoppilassa vastaan (huh!). Nyt täytynee odottaa vuoden vaihteeseen, että pääsisi maistraatista kyselemään vihkijää. Menin toimeliaana jo laittamaan asiasta mailia ja kysymään, miten näissä asioissa toimitaan ja miten aikataulut menevät. Sain vastaukseksi aika kummastuneen mailin, jossa ihmeteltiin, että kysynkö ihan tosissani 2017 juhliin vihkijää. No juu, taidan olla vähän liian varhainen lintu vielä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!