Keitä kutsutaan häihin?

Taisi auttaa pieni kiukuttelupostaus. Nyt tuntuu taas astetta paremmalta. Minulla on vähän se ongelma, etten osaa postata mielenjohteiden mukaan. Toisina päivinä olen aivan innoissani siitä, mitä kaikkea olen hoksannut ja keksinyt häiden suhteen, ja pieni ääni olkapäällä sanoo, että jakaisit nämä nyt blogiin. Sitä vartenhan se on. En vain jotenkin saa aikaiseksi samantien sännätä koneelle pistämään ideoita ylös ja sitten ne ovatkin jo näppikselle päästyä hälvenneet ja kaikonneet mielestä.

Tällä kertaa kuitenkin yksi asia on pysynyt tehokkaasti päässä. Keitä kutsua ja keitä ei?

Tavallaan koen onnena nyt sen, että on ollut jo yhdet häät taustalla. Tällöin vanhemmat käytännössä maksoivat koko lystin ja sen myötä viimeinen sana myös pysyi heillä. Oli monta asiaa, jotka olisin halunnut toisin, mutta maksajan tahtoon oli vain pakko taipua. Räikeimmillään tämä ulottui juurikin vieraslistaan. Mukaan piti saada kaikki sedät, tädit, serkut ja pikkuserkut ja jopa äitini lapsuudenystäväkin, kun hän halusi jakaa omaa hääriemuaan omille kavereilleen, Ilmoittautumisten kanssa suorastaan rukoilin, että sukulaiset olisivat estyneet, sairastuneet tai matkalla, että oikeille ystäville tulisi listalla tilaa. Tällä kertaa, kun homma pyöritetään omilla pennosilla, tätä ongelmaa ei tule.

Joulun välipäivinä ajeltiin anoppilan maisemissa ja useamman tunnin matkaa kotiin, ja yllätyksekseni herrakin halusi puhua näistä asioista. Meillä oli hyvin mehukas ja äärimmäisen mieltä ylentävä keskustelu, jossa lopputulemaksi todettiin, että sota odottaa vain syttymistään. Jyrkin kotona kun on tavattu kutsua aivan kaikki sukulaiset naapureita ja kyläkaupan tätiä myöten pienintäkin kissanristiäistä varten.

Juu ei.

Ei missään nimessä.

Vaikka sitä vertailua häiden välillä pyrinkin välttämään, siltä ei voi täysin välttyäkään. Eikö sitä voisi ennemmin kutsua vaikkapa onkeensa ottamiseksi? Jep. Viisastuminen kuulostaa heti paljon paremmalta.

Minulla oli aiemmin 120 hengen häät, joista yli puolet olivat sukulaisia, joille ei ollut mitään sanottavaa. Meillä ei kauheammin ole oltu oman suvun kanssa tekemisissä, joten voin kirkkain silmin sanoa, että samoja sukunimiä kannetaan, mutta ovatpa vierasta sakkia. Siitä huolimatta ei mitenkään ehtinyt jutella läheskään kaikkien vieraiden kanssa - edes niiden, joiden kanssa olisi halunnut juttusille. Jo sen takia en haluaisi enää niin suuria juhlia.

Kaipaan kontaktia ihmisiin, lämpöä, hyviä keskusteluja, legendaarista läpändeeroksen heittoa ja läheisyyttä. Yhdessäoloa hyvässä hengessä. Silloin joutuu karsimaan väkilukua reilusta sadasta kymmeniin. Toki se on jo ihan budjettikysymyskin, mutta tunnelma ja erityisesti ihmiset ovat minulle tärkeitä.

Joku heitti hienon määreen vieraiden valintaan. Jos et olisi valmis lähtemään kutsutun henkilön kanssa kahdestaan kahville, kannattaako häntä edes kutsua juhliin? 

Tämän ohjenuoran kanssa lähdettiin miettimään myös meidän vieraita. Vaikka herran perhetausta oli aina velvoittanut sukulaisten kutsumiseen, hänkin jäi miettimään asiaa ja myöntyi sitten siihen, ettei kannata. Mieluummin niitä ihmisiä, jotka ovat oikeasti tärkeitä ja merkityksellisiä. Niitä, joiden kanssa sydän lämpiää, hymy kasvaa nauruksi ja on hyvä olla yhdessä.

Siltä pohjalta mietimme jo reilun kourallisen tärkeitä ihmisiä ja tuntui heti kuin häät olisivat jo pykälän lähempänä. Ainakin kumpikin on suoraan samalla viivalla, samalla suunnalla ja kun tulee peitsenvääntöä anopin ja äidin kanssa, meidän rintama tulee pitämään.