Rysän päältä kiinni

Pitäisihän sitä arvata, että joku tuttu ennemmin tai myöhemmin eksyy tännekin. Maailma on pieni ja Suomi kylä. Arvostelin Hurmaavat Häät -kirjaa, ja yhden tekijän puoliso sattui olemaan Jyrkin tuttu. Niinpä posket punoittaen sain seurata herran feedissä ihmettelevää kirjoituista siitä, miksi ihmeessä juuri löydetyn ja kivan kirja-arvostelun esikatselukuvassa paistatteli meidän nassut, ja sen jälkeistä myhäilyä siitä, että nuohan ovat tuttuja! (Heippa vaan Ville ja Ossi!)

Voi, mistä tämä epävarmuus taas kumpuaa? Tiesin, että joku tuttu varmasti näkee sekä uusimman Häät-lehden ja haastikseni (En muuten ole kertonut, enkä näyttänyt sitä äidille vielä. En ehkä näytäkään.), ja sitten myöhemmin eksyy vielä tänne blogin puolelle. Fiilis on sellainen, että olisi yllätetty ihan housut kintuissa. Tunnen itseni ihan typeräksi nolostellessani asian kanssa. Argh. Miksi pitää olla näin pahuksen arka aika ajoin?

Näytän kuulemma edelleen samalta syvissä mietteissä kuin nelivuotiaanakin.

Jos siellä on joku muu kakkoskierroksella tai useamman kerran avioitunut, kertoisitko minulle, miten tästä pääsee eroon? Tai no, ehkäpä otan tähän Raggarimorsiamen lääkettä. Vedän syvään henkeä, pyristelen arkuudet tassuistani ja luen, mitä edellinen opettaa omassa kirjassaan. Lupaan kertoa, jos koen sen kanssa valaistumisen!