torstai 11. toukokuuta 2017

Sulhasen pukeutuminen - ja kukat

En tiennyt lainkaan, mitä Jyrki pukee päälleensä hääpäivänä. Sen verran itsenäisesti oltiin toimittu. Yhdessä oltiin selvitelty pukuvuokraamoita ja olin häämessuilla tiedustellut, mistä löytyy mitäkin, varsinkin isoja kokoja.

Herra varaili sitten itsekseen sopivan ajan, kävi kokeilemassa ja vuokraamassa puvun. Paikkana Frakkipalvelu Nam, jossa oli kuulemma oikein mukavaa palvelua, mutta itse piti kuitenkin tietää edes vähän, mitä halusi. Sakettipaketti (miten se kuulostaa jotenkin joltain hölmöltä seurapeliltä?) maksoi 155€ ja siihen sisältyi kaikki kenkiä, kalvosinnappeja ja muutoksia myöten. Tuuri kyllä sinänsä, sillä koko oli isoin, mitä liikkeestä löytyi.

Ainoa mutta tuli siinä, että olin ajatellut täysin kukattomia vihkimisiä. Vihkimisen jälkeen nimittäin olimme rynnistämässä laivaan ja pariksi päiväksi Tallinnaan, joten en nähnyt mitään järkeä hankkia morsiuskimppua, jota käytettäisiin maksimissaan 10 minuuttia ja sitten se jäisi kotiin kuihtumaan. Jyrki sitten alkoi pari päivää ennen häitä pohtimaan, pitäisiköhän hänellä sittenkin olla rintakukka.

maistraatin notaarin kanssa tsekkaamasa papereita läpi

Tämäkin sitten jäi sulhasen hoidettavaksi ja hän kävi tilaamassa itselleen sopivan läheisestä kukkakaupasta. Jälkikäteen harmitti, etten tajunnut vinkata kiinnitysvaihtoehdoista. Vuokrapukuihinhan ei saa neuloilla kiinnittää mitään, ja eiköhän se rintakukka ollut juurikin neulakiinnityksellä. Rintavieheisiin saa magneettikiinnityksen, jos vain tajuaa ajoissa sanoa, että kyseessä on vuokrapuku.

Orkidea kiinnitettiin sitten tunkemalla se elegantisti taskunsuusta sisään. Toimi hyvin, mutta sille kävi monen toverinsa kohtalo - se halattiin vihkimisen jälkeen ihan rusinaksi, ja jäi lopulta keittiön pöydälle, kun hääväki suuntasi kohti Tallinnaa.

nimet paperiin! rintaviehe vähän paremmin näkyvillä

On kyllä todettava, että puku tekee miehen. Vaikka Jyrkillä oli takana alle 5h yöunet, herra komistui ihan silmissä laittaessaan saketin päälleen. Saman seikan sateenkaariedustus ystävissäni pisti myös merkille, sillä fb:ssa tuli monta huomiota siitä, miten Jyrki näyttää erityisen komealta! Onnistunut pukuvalinta siis!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!