Juhlapaikkoja nuuskimassa

Oikeasti minun pitäisi kaavoittaa juuri nyt. Jos vielä tiukemmin katsotaan, ihan aikuisten oikeasti minun pitäisi maata sängyssä, vetää antibiootteja ja flunssalääkkeitä kaksin käsin, mutta ikävä kyllä, yrittäjillä ei ole sairaslomia. Mutta koska happi on nyt vähän vähissä, keitin ison kupin vahvaa teetä ja yritän saada jotain kulkemaan taas tuonne keuhkoputken puolelle. Koska tauko, niin samallahan voi siis vaikka naputella konetta, eikö niin?

Minulla on ollut vuosia jo tapa katsella kaikkia uusia paikkoja sillä silmällä. Se on tarkoittanut sitä, että rankkaan paikan sen kiinnostavuuden mukaan ja voisiko siellä kenties joskus kuvata pukuja. Aika rasittava ammattitauti välillä, mutta kiva leikkiä kuitenkin ajatuksella ja aika usein korvan taakse laitetut paikat onkin sitten käytetty tavalla tai toisella. Nyt "sillä silmällä" on vaihtunut osiltaan ajatukseen nimeltä "voisiko tuolla juhlia häitä"?

Taidan tehdä niin, että otan paikan kerrallaan syyniin, muuten olen tässä vielä siinä vaiheessa, kun tee on jo jääkylmää ja nessupaketti on käytetty loppuun. Haaveissa on ollut aika pienen piirin hääjuhla, joten suuremmat hallit ovat saaneet jäädä sinne töitä katsastavan silmän pariin.

 

 

Down by memory lane

Viime kerralla, kun kävin äidin kanssa moikkaamassa isää ja systeriä Pyhän Laurin kirkon hautuumaalla, poikettiin samalla kertaa Kahvitupa Laurentiuksessa juomassa teet. Jos olisin kirkkohääihminen (mikä sana, voiko noin sanoa?), valintani olisi ollut ilman muuta tuo kirkko. Omat vanhemmat ovat menneet siellä naimisiin, olen päässyt ripille siellä, samoin sisko, ja siellä on itketty niin isän, mummon ja siskon hautajaisissa. Väkisinkin on tullut vahva side paikkaan, mutta kun en kuulu kirkkoon, enkä halua kuulua kirkkoon, niin se ei ole vaihtari.

Kahvitupa Laurentius

Sen sijaan kirkon vieressä nököttävä, ihana vanha punainen tupa sen sijaan voisi olla. Muistojen tielle sekin kuuluu. Muistelin teinityttönä käyneeni siellä isän kanssa silloin tällöin kahvilla, ja se sama lämmin muisto purjehti mukana, kun kannoimme äidin kanssa pullat ja teet pöytään. Oli muuten sen verran makoisat leivonnaiset, että ajattelin raahata joku päivä Jyrkinkin sinne, fiilistelemään ja tutustumaan kotiseudun tähän puoleen.

Juhlatilaksi kahvitupa mainostaa olevansa noin 50 hengelle sopiva, ja tunnelmaltaan se on ihanan rustiikkinen ja maalaisromanttinen. Ikkunoita kehysti vanhoista lakanapitseistä ja nimikoinneista kootut ikkunaverhot - sellaiset, joista olen haaveillut jo noin tuhat vuotta. (Materiaalit olisi, mutta mistä sitä aikaa ja itse ryhtymistä puuhaan?) Kaikenkaikkiaan aivan ihana paikka! Tykkäsin hurjan leveistä vanhoista lattialankuista, sisustus oli juuri sopivasti ajan henkeen ja tänne ei tarvitsisi tehdä oikeastaan yhtään mitään somistuspuolta.

Kahvitupa Laurentius

Se vähemmän ihana puoli on sitten kustannuspolitiikka. (Tosin, mikä paikka nyt ilmainen olisi?) Juhliin tilaa tarjotaan 2-4 tunnin ajoilla (260-320€) ja lisätunnit olisivat 100€ klo 18.00 jälkeen viikonloppuisin. Vuokrahinta sisältää pöytäliinat, lautasliinat, kattauksen, kukat pöytiin, kynttilät, tarjoilun noutopöytään, sekä siivouksen. Hinta sisältää arvonlisäveron, joten mitään ylläreitäkään ei enää tulisi ja kaikki hoituisi mukavasti talon kautta

Laurentiuksella on A-oikeudet, joten omat juomat ovat poissa kysymyksestä. Perusruokavaihtoehtoista perinteisyys kuultaa läpi. Okei, tällaisessa paikassa on tietty henki, mutta jotenkin kaipaisin jotain muutakin kuin arkena läpimaisteltuja karjalan paisteja ja kiusauksia. Arvokkaammissa menuissa sitten alkaa olla sitä osastoa, jota itse kaipaisin, mutta 40-50€/nenä tekee jo aika kipeää. En halua kuulostaa kitsaalta, mutta kun lähtökohta on se, että rahaa ei ole oikein mihinkään, hirvittää valmiiksi. Sen takiahan tässä nuuskitaan ja mietitään asioita hyvällä ajalla, ettei todellisuus ja unelmat kohtaa karmaisevin seurauksin. Tähän asti en ole halunnut vielä laskea mitään, mutta jostain sekin on aloitettava. Onneksi on säästötili jo olemassa!